Muutto case – Perhe Kemppainen

Perhe Kemppainen päätyi muuttopalvelu Opiskelijamuuttoihin tarkan kilpailutuksen jälkeen. Kemppaiset olivat lukeneet keskustelupalstoilta positiivista palautetta muuttopalveluistamme, joten he päättivät lähettää tarjouspyynnön Opiskelijamuutoille ja monen muun yrityksen lisäksi.

Kemppaiset valitsivat meidät kilpailukykyisten hintojen ja toimivan asiakaspalvelun takia. Aate nuorten työllistämisestä oli myös osatekijä Opiskelijamuuttoihin päätymisestä.

Muutto tapahtui Helsingin Töölöstä Suutarilaan. Opiskelijamuutot toimittivat tarvittavan määrän muuttolaatikoita ja pakkausmateriaaleja hyvissä ajoin ennen muuttoa, jotta pakkaaminen ei jäisi viime tinkaan.

Muutto starttasi sitten maanantaiaamuna kello 9.00 Töölöstä ja 10.30 tavarat olivat pakattuna muuttoautoon. Tavarat oli pakattu esimerkillisesti Opiskelijamuuttojen ohjeiden mukaan, joten lastaaminen sujui joutuisasti kolmen miehen voimin. Suutarilassa tavarat oli purettuna asuntoon omille paikoilleen 12 maissa. Muuttoauto palasi Herttoniemen varikolle noin kello 12.30, joten muuton kokonaiskestoksi tuli neljä tuntia ja muuton kustannukseksi tuli 476 euroa. Muuttolaatikot noudettiin uudesta asunnosta sovitusti viikon päästä seuraavana maanantaina.

Kemppaiset olivat todella tyytyväisiä palvelumme tasoon ja nuoriin reippaisiin muuttomiehiin. He käyttävät jatkossa varmasti Opiskelijamuuttojen palveluita jos muutolle tulee vielä tarvetta!

Muutto casen tiedot:

Vanha asunto

Helsinki, Töölö

Kerrostalo / 3krs.

55m2Muuttomies

__

Uusi asunto

Helsinki, Suutarila

Kerrostalo / 1krs.

60m2

__

Tarvikkeet:

Muuttolaatikot: 45kpl

Pakkaustarvikkeet: Muuttopaketti (iso)

Muuttomatka: 16km

 

 

Pyydä tarjous muutollesi tarjouspyyntölomakkeella tai puhelimitse numerosta 010 567 0280